Vatikaani: Kidnappaus-ohjelma

Vatikaani antoi toisen maailmansodan jälkeen Ranskan kirkkojohtajille salaisen käskyn, jossa määrättiin pitämään kaikki juutalaisuskoisista perheistä peräisin olevat kastetut lapset, jotka oli sijoitettu natsimiehityksen aikana katolisiin koteihin ja luostareihin, heidän huostassaan. Vatikaani oli päättänyt, että näitä lapsia ei palautettaisi elossaoleville juutalaisille vanhemmilleen, vaan heidät annettaisiin kristittyjen instituutioiden huostaan lasten kristillisen kasvatuksen varmistamiseksi. Tämä salainen vatikaanin käsky, 23. elokuuta 1946 päivätty ranskankielinen asiakirja, on äskettäin kaivettu esiin arkistoista italialaisten kirkkohistorioitsijoiden toimesta. Sen italiankielinen käännös julkaistiin äskettäin arvostetussa italialaisessa päivälehdessä Corriere della Siera:ssa. Se laukaisi jälleen yhden kiistan paavi Pius XII:n yllä, jota syytetään fasistien vallan tukemisesta Italiassa, Saksassa ja Kroatiassa toisen maailmansodan aikana. Huolimatta hänen epäilyttävästä roolistaan sodan aikana, paavi Pius XII on nyt Vatikaanin autuaaksi julistamislistan huipulla. Uuden kiistan jälkeen esiintyy kuitenkin vaatimuksia että kanonisointiprosessi pysäytetään ja itsenäinen komitea perustetaan tutkimaan kuinka monta juutalaislasta siepattiin katolisen kirkon toimesta Euroopassa sodan jälkeen.

Salainen käsky antaa yksityiskohtaisia ohjeita kuinka sieppausohjelma toimii mahdollisimman tehokkaasti ja salaisesti. Kaikkein tärkeintä oli välttää juutalaisviranomaisten vastustusta: heille ei tule koskaan antaa kirjallista vastausta kysymyksiin, ja heille tulee antaa mielikuva, että jokainen lapsen palautusvaatimus käsitellään huolellisesti ja päätetään tapauskohtaisesti. Näin he taistelisivat satoja väitetysti tapauskohtaisia päätöksiä vastaan erikseen, jolloin menetetään mahdollisuus järjestää poliittinen kamppailu keskusjohtoista, järjestelmällistä sieppausohjelmaa vastaan.

"Päätöksen teki Pyhä Istuin ja sillä on Pyhän Isän suostumus", sanotaan dokumentissa. Mutta kuka oli sen kirjoittaja ja kuka vastaanottaja, on edelleen epävarmaa. Todennäköisesti, sanovat historioitsijat, kirjoittaja ja vastaanottaja ovat sama henkilö: Angelo Giuseppe Roncalli, silloinen paavin lähettiläs Ranskassa, joka on joka tapauksessa kaikkein eniten vastuussa salaisen ohjeen toimeenpanosta. Roncalli, myöhemmin paavi Johannes XXIII, kutsutaan usein lempinimellä "il papa buono" (suom. "hyvä isä"), koska hän näytti olevan yksi historian harvoista paaveista jolla ei ollut likaa hartioillaan. Asiakirja, joka tullaan julkaisemaan yhdessä Roncallin Ranskan päiväkirjojen kanssa ensi vuonna, voi muuttaa tämän maineen.

Käännös: Joni Pelkonen

Saudi-Arabia: Naisvapaa demokratia

Ultrakonservatiivisessa islamilaiskuningaskunnassa Saudi-Arabiassa pidetään historiansa ensimmäiset julkiset vaalit. Puolet jäsenistä (178 kappaletta) paikallisiin kunnallisvaltuustoihin koko kuningaskunnan alueella valitaan kolmessa vaiheessa. Vaalit alkoivat 11. helmikuuta pääkaupunki Riyadhissa ja sen lähialueilla. Hallitus valitsee loput jäsenet. Absoluuttisen monarkian varovaiset ensiaskeleet kohti demokratiaa kuitenkin jättävät ulkopuolelle yli puolet Saudi Arabian väestöstä. Naiset eivät saa osallistua vaaleihin. Vaikka on olemassa sääntöjä, joiden mukaan kaikki yli 21-vuotiaat kansalaiset saavat äänestää, lukuunottamatta armeijan henkilökuntaa, nämä vaalit ovat yksinomaan miesten asia. Riyadhin kadut ovat täynnä julisteita miesehdokkaista, joilla kaikilla on päässään perinteiset saudipäähineet ja ne puhuttelevat "veljellisiä kansalaisia". Sunni-islamilaisen maailman päämajassa Saudi-Arabiassa - aika samalla tavalla kuin katolisen maailman päämajassa Vatikaanissa - on sanomattakin selvää, että kansalaiset tarkoittaa pelkkiä miehiä. Mutta on myös muutamia ääniä - miesääniä - jotka ehdottavat, että seuraavissa vaaleissa myös naisten pitäisi saada antaa äänensä.

Käännös: Heidi Friman

Intia: Tekopyhiä vakoojia

Kristityt lähetystyöntekijät ovat erittäin aktiivisia Intian koillisosissa. Useimmat heistä eivät ole kuitenkaan varsinaisesti kadotettuja sieluja etsimässä. He ovat keskittyneet keräämään informaatiota ja taltioimaan raportteja. Muutamat epäluuloisiksi tulleet paikalliset ihmiset saivat selville, että nuo 'lähetystyöntekijät' työskentelevät "Ploughshare" (=miekat on taottu auroiksi) nimisen projektin alaisina ja jota sponsoroi Kanadalainen Institute of Peace and Conflict Studies. Ploughshare -projekti on monien alueella toimivien kapinallisten joukkojen, Intian hallituksen heitä vastaan vireille panemien toimenpiteiden ja heidän naapurimaidensa ottaman aseman perusteellinen tutkimus. Intian koillisosa on poliittisesti herkkää aluetta ja erityisen strategisen kiinnostuksen kohde koko Kaakkois-Aasialle. Se käsittää valtioliittoalueet mukaan luettuna Assam, Sikkim, Mizoram, Tripura, Manipur and Nagaland. Lukuun ottamatta kapeaa maayhteyttä Intiaan, sillä on kaikki kansainväliset raja-alueet Bhutaniin, Kiinaan, Burmaan ja Bangladeshiin. Tämä Intian osa-alue on alinomaa kumouksellisten ryhmien ahdistelema, jotka käyttävät hyväkseen tätä avointa sijaintia.

USA:ssa ja Kanadassa perustetut kristilisen kirkot lähettävät vakoilevia 'lähetyssaarnaajiaan' alueelle tarkkailemaan poliittista ja sotilaallista tilannetta ja toimittamaan säännöllisiä selontekoja. Heidän kokoama tieto käsittää tutkimuksia eri kapinallisjoukoista, niiden jäsenistä, välineistöstä, pyrkimyksistä ja menetelmistä, kuten myös tutkimuksia kaikista 'asianosaisten välikohtauksista' ja yksityiskohtia heidän yhteenotoistaan ja asemastaan rajavyöhykkeellä: Intian, Burman, Bhutanin ja Bangladeshin armeijat sekä Assamin poliisi mukaan lukien kaikki erikoisryhmät ja kommandojoukot jne. 'Projekti Ploughshare' näyttää olevan yksi monista vakoiluringeistä uskonnollisen julkisivun suojassa tulenaralla alueella.

Käännös: Asta Leppänen