Suunnittele matka Intiaan loppuvuodeksi
Neljäs kansainvälinen rationalistikonferenssi
26-29 joulukuuta New Delhissä, Intiassa
Lisätietoja ja ilmoittautumiset Conference@rationalistinternational.net
Taikauskon aalto Intiassa!
Intiassa koetaan näinä aikoina sarjaa ”joukkoihmeitä”. Yksi kerrallaan ne puhkeavat kuin epidemiat, saattaen vaihtelevia väestöryhmiä kiihkoon. Sanal Edamaruku johtaa kaikkien aikojen suurinta rationalistista vastakampanjaa, leikaten Hydran päitä sitä mukaa kun niitä ilmestyy. Taistelukenttänä on Intian televisio, etenkin hindinkieliset kanavat, joilla ”ihmeillä” pommitetaan ”tuoreimpina uutisina” kaikista osista maata. Mitä on tapahtumassa? Tämä alkoi perjantaina 18. elokuuta, Mahimissa Mumbain lähellä. Nuoret muslimit, jotka olivat käymässä Mahim Dargahissa, muslimipyhimyksen hautapaikalla meren rannalla, huomasivat, että vesi Mahimjoessa oli muuttunut makeaksi. Uutiset levisivät kuin mestsäpalo ja muutamssa tunnissa sadat, pian tuhannet, herkkäuskoiset tulivat katsomaan Allahin suurta ihmettä. He loikkasivat makeaksi väitettyyn veteen ja alkoivat juoda sitä! Tästä syntyi vaarallinen tilanne, sillä Mahimjoen vesi kuuluu Intian likaisimpiin ja saastuneimpiin. Miljoona kuutiometriä viemärivettä virtaa jokeen päivässä eikä vesi missään tapauksessa ole juomakelpoista. Mutta ihmiset nielivät sitä hysteerisesti, antaen sitä jopa pikkuvavoille. Klo 1:30 samana yönä Sanal Edamaruku aloitti, hyvästä syystä, non-stop –televisiokampanjan. Hän varoitti ihmisiä juomasta likaista vettä, vaati viranomaisia estämään pääsyn joelle ja selitti tieteellisesti, miksi maku oli muuttunut (tämä tapahtuu jokaisena monsuunikautena). Puolelta päivin tilanne alkoi muuttua. Iltaan mennessä hysteerinen joukko oli supistunut pieneksi fanaatikkojen ryhmäksi. ”Ihme”, joka on saattanut aiheuttaa pitkäaikaisia terveydellisiä vahinkoja tuhansille ihmisille, oli ohi. Mutta seuraavana päivänä hindutemppelit Uttar Pradeshissa, Madhaya Pradeshissa, Biharissa ja Delhissä juhlivat omaa ihmettään. Hindujumalien patsaat alkoivat taas juoda maitoa, kuten ne tekivät v. 1995! Kun uusi maitoihme heikkeni Sanal Edamarukun televisioitujen selitysten ja demonstraatioiden painosta, oli kristittyjen ihmekauppiaiden vuoro. Neitsyt Maria alkoi vuodattaa kyyneleitä Keralan Cochinissa sijaitsevassa kirkossa. Pian hindupyhimys Shirda Sai Baban hahmo ilmestyi vesilaikkuihin Suratissa (Gujarat) sijaitsevan monikerroksisen rakennuksen seinässä. Eilisiltana oliivipuu alkoi kukkia luostarissa Madhya Pradeshissa ja kaksi nuorta tyttöä joutui henkien valtaan Uttar Pradeshissa. Sanal Edamaruku on paljastanut erilaisia paranormaaleja väitteitä kohta kohdalta, pysyväisluontoisena toimintana, yli 40:ssä televisio-ohjelmassa tällä viikolla, useimmat suorina lähetyksinä, joista monet on uusittu useita kertoja. Miljoonien TV-katsojien joukossa ei varmaankaan ole montaakaan, jotka eivät ole nähneet häntä useita kertoja selittämässä, demonstroimassa, varoittamassa ja rohkaisemassa kaikkien yliluonnollisten houkutusten voittamiseen. Käännös: Petri Sakkinen Copyright © 2006 Rationalist International. Tämän uutistiedotteen # 160 artikkeleita voi julkaista, kopioida, lähettää edelleen ja lainata niitä artikkeleihin, jos lähteenä ilmoitetaan seuraava: Rationalist International Bulletin # 160. Copyright © 2006 Rationalist International
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||