USA: Freedom From Religion -järjestö tekee “uskoon perustuvan aloitteen” Suuri ateistien ja agnostikkojen ryhmä Yhdysvalloissa - Freedom From Religion Foundation (uskonnonvapausjärjestö) - taistelee korkean luokan taistoa. Korkein oikeus kuulee todisteita Presidentti Bushin uskoon perustuvaa aloitetta vastaan. ”Aloite” auttaa uskonnollisia järjestöjä saamaan valtion rahoitusta sosiaalipalvelujen välittämiseksi. Oikeus päättää voivatko veronmaksajat nostaa kanteen liittovaltion rahoituksen tiimoilta jos ne tukevat uskontoja. Järjestön toisen puheenjohtajan Annie Laurie Gaylorin sanoma on selvä: pitäkää Jumala valtionjohdon ulkopuolella. “Vaakalaudalla on oikeus kyseenalaistaa uskonnollinen järjestelmä hallituksen taholta”, Gaylor sanoi. Korkeimman oikeuden edessä oleva tapaus väittää Valkoisen talon kokousten suosivan uskoon perustuvien aloitteiden kääntymistä perustuslain vastaisiksi uskonnollisiksi ralleiksi. “ Tuli tunne kuin olisi ollut meneillään hallituksemme uskonnollis-oikeistolainen vallankaappaus, ja että meidän olisi paras korottaa äänemme, Gaylor sanoi. Anne Gaylor ja hänen miehensä Dan Barker, entinen fundamentalistinen pastori, joka on kääntynyt uskontoa vastaan, toimivat yhdessä “The Freedom From Religion” –järjestön puheenjohtajina. Gaylorin äiti, Anne Nicol Gaylor perusti ryhmän vuonna 1978 kun hän antoi takaisin hallituksen uskonnolisille vaikutuksille ottaessaan yhteen uskonnollisten johtajien kanssa aborttikysymyksestä. Ryhmän voittoihin kuuluu, että se on lopettanut Milwaukeelaisen hyväntekeväisyysjärjestön rahoittamisen (Bush vieraili siellä vuoden 2000 kampanjan aikana) ja lopettanut myös Arizonalaisen vankien lapsille saarnaavan ryhmän rahoittamisen. Freedom From Religion -järjestöön kuuluu 8500 jäsentä 50:stä eri osavaltiosta, eniten Kaliforniasta. Jäsenet pitävät itseään vapaa-ajattelijoina, jotka muodostavat mielipiteensä ihmisjärkeen eikä uskoon perustuen. Gaylor toivoo edistysmielisen radio-ohjelman mainoskampanjan, internetin ja liberaalisten lehtien auttavan ryhmää saavuttamaan 10 000 jäsenen rajan tänä vuonna. Amerikkalainen uskontojen kartoitustutkimus arvioi vuonna 2001, että 29 miljoonalla amerikkalaisella ei ole uskontoa, numero oli kaksinkertaistunut vuodesta 1990. Tutkimus, jonka toimitti New Yorkin kaupungin yliopiston ylioppilaskeskus, arvioi, etta 1.9 miljoonaa tunnistivat itsensä ateisteiksi tai agnostikoiksi. Ennen tätä viimeisintä taistoaan järjestö lopetti Wisconsinin yliopiston ennen luentojen alkua harjoitetut rukoushetket ja kumosi Pitkänperjantain Wisconsinin osavaltion virallisena juhlapäivänä. Käännös: Asta Leppänen |