Espanja: katolinen kirkko taistelee lakituvassa pysäyttääkseen jäsenkadon
Tuhannet espanjalaiset haluavat erota katolisesta kirkosta, mutta kirkko ei halua päästää heitä menemään. Madridissa ja Valenciassa piispat taistelevat oikeudessa estääkseen joukkoeron. Tämä on viimeinen askel meneillään olevassa taistelussa katolisen kirkon ja kasvavan kirkonvastaisen liikkeen välillä Espanjassa. Kaikki alkoi kun 47 entistä katolista päätti jättää lauman ja hakea virallista päätöstä kirkosta eroamiselleen. Koska veristä inkvisitiota, joka pakottaisi kirkosta eroajat alistumaan, ei enää ole, kirkon johtajat yrittivät pysäyttää heidät pelkällä ylimielisyydellä. Johtajat yksinkertaisesti kieltäytyivät poistamasta heidän nimiään kirkon rekistereistä. Halukkaat kirkostaeroajat ottivat yhteyttä kansalliseen tietosuojatoimistoon, joka määritti kasterekisterissä olevat nimet henkilökohtaisiksi tiedoiksi, jotka lain mukaan täytyy poistaa vaadittaessa. Kirkko ei totellut. Tämä itsepäinen kieltäytyminen kunnioittamasta ihmisten eropäätöstä muuttui kaikkien kirkkoon tyytymättömien yhteiseksi asiaksi. Kun paavi vieraili Espanjassa kesäkuussa 2006, 1500 ihmistä osoitti kaduilla mieltään ja vaati että heidän nimensä täytyy poistaa kirkonkirjoista. Sillä välin, Espanjan tietosuojatoimisto on saanut korkeimmasta oikeudesta päätöksen, joka käskee kirkkoa poistamaan tiedot. Sen sijaan, että kirkko hyväksyisi valtansa rajat, piispat aloittivat oikeustaistelun kirkosta eroamista vastaan valittamalla päätöksestä. Heidän hiustahalkova väitteensä on, että kasterekisterit ovat historiallisia dokumentteja joita ei voi muuttaa! Katolinen kirkko on menettämässä asemiaan Espanjassa. Vaikka virallisesti 82 prosenttia kansalaisista on katolisia, vain 48 prosenttia harjoittaa uskontoa. Ja uskovat ja epäuskoiset: hallituksen viime aikoina tilaamien kyselytutkimusten mukaan 75 prosenttia väestöstä on vakuuttuneita että kirkon hierarkia on jäänyt jälkeen nykypäivän todellisuudesta. He haluavat että kirkon valtaa vähennetään. Suuri enemmistö tukee pääministeri Zapateron johtaman sosialistihallituksen esittämää kansanäänestystä, joka avaa tietä kantasolututkimukselle, nopeammille ja helpommille avioeroille, saman sukupuolen avioliitoille ja homoseksuaalien adoptio-oikeudelle. Käännös: Joni Pelkonen |