Intia: Taideopiskelija pidätetty hindujumalien "siveettömästä" esittämisestä Chandra Mohan Srilamantula (22), viimeisen vuoden opiskelija taiteiden tiedekunnassa Maharaja Sayajiraon yliopistossa (MSU) Vadodarassa Gujaratissa, pidätettiin 12. toukokuuta 2007 yliopiston tiloissa, koska hinduradikaalit pitävät hänen maalauksiaan siveettöminä. Yleisen protestoinnin paineessa hänet vapautettiin takuita vastaan neljän päivän vankeuden jälkeen. Mutta MSU:ssa, eräässä Intian parhaista taidekorkeakouluista, ilmaisunvapaus ja taiteenvapaus ovat edelleen piiritettyinä. Chandra Mohan on taiteiden kandidaatti Jawaharlal Nehrun teknillisestä korkeakoulusta ja sai Lalit Kala National Akademin palkinnon työstään. Osana päättötyötään hänen grafiikkaansa oli näytteillä tiedekunnan rakennuksessa muiden opiskelijoiden ohella. Vaikka näyttely ei ollut julkinen vaan tarkoitettu vain taideopiskelijoiden arvosteluun, hindufundamentalistit tuppautuivat tiedekuntaan ja vandalisoivat jumalia ja jumalattaria esittäviä teoksia. Taiteilijan itsensä kimppuun hyökättiin ja hänet hakattiin.
Yliopiston henkilökunnan kutsumana poliisi tuli kampukselle. He eivät kuitenkaan pysäyttäneet hyökkääjiä vaan pidättivät uhrin. Chandra Mohania syytetään rikoslain pykälien 153A, 114 ja 295 nojalla "vihollisuuksien lietsomisesta uskonnollisten, rodullisten tms. ryhmien välillä, yleiselle harmonialle vahingollisista teoista". Hänelle ei myönnetty takuita ja hänet siirrettiin keskusvankilaan. Tästä rohkaistuneena BJP vaatii koko tiedekunnan ja kaikkien opiskelijoiden erottamista määräajaksi tai kokonaan. Radikaalihindumyönteinen vararehtori on pidättänyt virasta dekaani Shivji Panikkerin, joka julkisesti tuki Chandra Mohania ja kieltäytyi sulkemasta kiistanalaista näyttelyä. MSU:n opiskelijat ja opettajat ovat kiihtyneet kollegansa pidätyksestä Yliopiston opettajien liitto syyttää vararehtoria fundamentalistiräyhääjien päästämisestä kampukselle ja dekaanin virasta pidättämisestä. He vaativat myös VHP:n häirikön Neeraj Jainin pidättämistä. Kamera tallensi hänet mukiloimassa Chandra Mohania tämän pidätyksen yhteydessä. Jain, joka myöhemmin avoimesti uhkasi "toimenpiteillä" yliopistoa ellei opiskelijaa ja dekaania heitetä ulos, on yhä vapaalla jalalla, eikä rikosilmoitusta hänestä ole rekisteröity. Intian rationalistiliitto ja rationalistirenessanssifoorumi "Navodhan Vedi" tuomitsivat hyökkäyksen taiteilijaa kohtaan ja puolustivat vahvasti ilmaisunvapautta. New Delhissä pidetyssä kokouksessa 13. toukokuuta, jossa Sanal Edamaruku johti puhetta, hyväksyttiin yksimielisesti runoilija Sachidanandanin ehdottama päätöslauselma Chandra Mohanin pidätystä ja MSU:n pöyristyttäviä tapahtumia vastaan. Mumbaissa veteraanimaalari Tyeb Ehta liittyi protestiin Jehangirin taidegallerian edessä. Delhissä näyttelijätär Nandita Das puhui protestimielenosoituksessa. Tämä ei ole Gujaratin fundamentalistien ensimmäinen yritys tukahduttaa taiteenvapaus. Kansainvälisesti tunnettu taiteilija M. F. Hussain ja hänen teoksensa ovat kärsineet useista fyysisistä ja juridisista hyökkäyksistä "siveettömiksi" väitettyjä hindujumalien kuvauksia vastaan. Käännös: Timo O. Karjalainen |