| RATIONALIST INTERNATIONAL |
Kiireellinen vetoomus Rationalist Internationalin presidentiltä Sanal Edamarukulta
Auttakaa estämään Taslima Nasreenin karkotus Intiasta!
“Haluan vain elää rauhanomaisesti tässä maassa.
Minulla ei ole muuta paikkaa minne mennä”
|
Pyydän teitä välittömästi tukemaan vetoomustamme Intian hallitukselle jotta maineikkaalle kirjailijalle Taslima Nasreenille myönnettäisiin oleskelulupa Intiassa. Rationalist Internationalin kunniajäsen Taslima Nasreen on toivottomassa tilanteessa. Olen säännöllisessä yhteydessä häneen ja puhuin hänen kanssaan puhelimessa eilen sekä tänään.
Intian hallitus pitää häntä täydellisessä eristyksessä tuntemattomassa paikassa luultavasti turvallisuussyistä. Hän on virkamiesten vartioimana eikä hänen anneta tavata ketään. Hänen ainut kytköksensä ulkomaailmaan on kännykkä ja kannettava tietokone. Hänen terveytensä heikkenee stressin ja kunnollisen lääkärinhoidon puutteesta johtuen.
Tässä tilanteessa Intian hallitus yrittää pakottaa hänet lähtemään maasta puhtaasti lepyttääkseen muslimi fundamentalistit. Näyttää siltä, että he uskovat fundamentalisteilla olevan vaikutusvaltaa muslimien ’äänestyspankkiin’.
Taslima on asunut Ruotsissa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa vuoden 1994 jälkeen, jolloin hän pakeni Bangladeshista muslimifanaatikkojen tappouhkauksien ja fatwan vuoksi. Vuonna 2000 hän muutti Intiaan ja löysi länsi-Bengalista uuden kodin itselleen ja on asunut siellä siitä lähtien. “Olen bengalilainen sisimmässäni ja elän, hengitän ja unelmoin Bengalista’ – Taslima kirjoitti oleskelustaan Länsi-Bengalissa.
Vuonna 2007 Länsi-Bengalin kommunistijohtoinen osavaltiohallitus karkotti Tasliman Rajastaniin, mitä johtaa hindulainen kansalliskiihkomielinen BJP puolue.(Tämä tehtiin muslimifanaatikkojen miellyttämiseksi, mitä osavaltiohallitus on yrittänyt tehdä jo vuosia siitä lähtien kun he asettivat hänen kirjansa pannaan). Seuraavana päivänä Rajastanin osavaltiohallitus lähetti hänet Intian pääkaupunkiin Delhiin. Kahden osavaltion pallottelun jälkeen keskushallitus vei hänet pois tuntemattomaan paikkaan Delhissä väittäen suojelevansa häntä.
“Voit päättää milloin lähdet, kunhan se on ennen 16.2. kun fanaattiset muslimit alkavat toitottaa ulosheitostasi” – sanoi Intian ulkoministeri Pranab Mukherjee.. Koska Nasreen ei ollut valmis häipymään vaivihkaa ja hissukseen, välienselvittely hänen viisumistaan alkoi. Hänen viisuminsa voimassaolo lakkaa sunnuntaina helmikuun 17. Ministerien julkisten lausuntojen ja virheellisten lehdistötiedotteiden vuoksi hänen viisumiaan ei ole vielä jatkettu. Jos Intian hallitus ei myönnä hänen viisuminsa jatkoa tai jonkinlaista muuta oleskelulupaa tarpeeksi ajoissa, on hänen pakko lähteä Intiasta mukanaan vain kännykkä ja läppäri.
Lähetä sähköposti-vetoomus Intian pääministerille Tri
Manmohan Singhille, sähköpostiosoite alla
Liitä mukaan täydellinen osoitteesi ja virallinen asemasi.
Lähetä myös kopio vetoomuksestasi
taslima@rationalistinternational.net
Käännös: Asta Leppänen
Taslima Nasreen kirjoittaa tilanteestaan...
Missä olen? Olen varma ettei kukaan usko, jos sanon ettei minulla ole vastausta tähän näennäisen yksinkertaiseen kysymykseen, mutta totuus on etten tiedä. Ja jos minulta kysyttäisiin kuinka voin, vastaisin taas: en tiedä. Olen kuin elävä kuollut: turtunut; olemassaolon ja kokemisen iloista paitsi; kykenemätön poistumaan klaustrofobisen huoneeni piiristä. Päivin ja öin, yötä päivää. Aivan, näin olen pärjännyt.
Tämä painajainen ei alkanut kun minut yhtäkkiä kyydittiin Kalkutasta - se on ollut meneillään jo jonkin aikaa. Se on kuin hidas ja pitkällinen kuolema, kuin siemailisi hienonhienosti kupillisesta hidasta myrkkyä joka vähitellen tuhoaa kaikki voimani. Tämä on salaliitto olemukseni murhaamiseksi, olemukseni joka oli kerran niin rohkea, niin dynaaminen, niin leikkisä. Tiedostan mitä ympärilläni tapahtuu, mutta olen täysin kyvytön, yrityksistäni huolimatta, taistelemaan omasta puolestani. Olen pelkkä ruumiiton ääni. Ne jotka joskus seisoivat rinnallani ovat kadonneet pimeyteen. Kysyn itseltäni: minkä katalan rikoksen olen tehnyt? Millaista elämää on tämä, kun en voi ylittää kynnystäni enkä nauttia ihmisten seurasta? Minkä rikoksen olen tehnyt joutuakseni viettämään elämäni piilotettuna, varjoihin viskattuna? Mistä rikoksista tämä yhteiskunta, tämä maa rankaisee minua? Kirjoitin käsityksistäni ja vakaumuksistani. Käytin sanoja, en väkivaltaa, ideoideni ilmaisuun. En turvautunut kivien nakkeluun enkä verenvuodatukseen tullakseni ymmärretyksi. Silti minua pidetään rikollisena. Minua vainotaan, koska koettiin että toisten oikeus ilmaista mielipiteensä oli oikeutetumpaa kuin minun. Eikö Intia ymmärrä kuinka suunnattomasti ihmisen täytyy kärsiä luopuakseen syvimmistä uskomuksistaan? Kuinka nöyryytetty, peloissaan ja turvaton minun on täytynyt olla jotta sallin sanojani sensuroitavan. Jos en olisi suostunut sitä vaatineiden groteskiin kirjoitusteni leikkelyyn, minua olisi vainottu ja ahdistettu kunnes vaipuisin kuolleena maahan. Heidän politiikkansa, heidän uskonsa, heidän barbarisminsa ja heidän pirulliset aikomuksensa on suunnattu imemään sydänvereni, koska heidän on niin vaikea sietää kirjoittamiani totuuksia. Kuinka minä - voimaton ja suojaton yksilö - voin taistella raakaa voimaa vastaan? Mutta tuli mitä tuli, en voi turvautua epätotuuksiin.
Mitä voin tarjota paitsi rakkautta ja myötätuntoa? Samoin kuin he käyttivät vihaa repimään sanani, haluaisin käyttää myötätuntoa ja rakkautta repimään vihan heistä. Tietysti olen tarpeeksi realisti myöntääkseni että riita, viha, julmuus ja barbarismi ovat kiinteitä ihmisluonnon osia. Tämä ei tule muuttumaan; ja kuinka minun kaltaiseni merkityksetön olento voisi muuttaa tämän kaiken? Jos minut hävitetään tai tuhotaan, se ei vaikuttaisi rahtuakaan muuhun maailmaan. Tiedän kaiken tämän. Silti, olin kuvitellut Bengalin olevan erilainen. Luulin ihmisten hulluuden olevan ohimenevää. Luulin ettei intohimoisesti rakastamani Bengal koskaan hylkäisi minua. Kyllä hylkäsi.
Bangladeshista karkotettuna vaeltelin ympäri maailmaa monia vuosia kuin eksynyt orpo. Sinä hetkenä, kun minulle annettiin suoja Länsi-Bengalissa, tuntui kuin kaikki nuo turruttavan väsymyksen vuodet vain sulaisivat pois. Pystyin palaamaan normaaliin elämään rakastetussa ja tutussa maassa. Niin kauan kuin elän, kannan sisälläni Bengalin maisemia, auringonpaistetta, märkää maata, koko olemusta. Sama Bengal, jonka turvaan päästäkseni kerran kävelin monet veriset kilometrit, on nyt kääntänyt selkänsä minulle. Olen bengalilainen yltä ja päältä: elän, hengitän ja uneksin bengaliksi. On vaikea uskoa ettei minua enää haluta Bengaliin.
Olen vieras tässä maassa, minun täytyy varoa mitä sanon. En saa tehdä mitään mikä rikkoo vieraanvaraisuuden koodia. En tullut tänne loukkaamaan kenenkään tunteita. Omassa maassani loukattuna ja haavoitettuna kärsin syrjintää ja loukkauksia monissa maissa kunnes päädyin Intiaan, missä tiesin tulevani taas satutetuksi. Tämähän on loppujen lopuksi demokraattinen ja sekulaari maa, jossa sekulaarisuutta pidetään muslimifundamentalismina. En halua uskoa kaikkea tätä. En halua kuulla kaikkea tätä. Silti kaikkialla ympärilläni luen, kuulen ja näen todisteita tästä. Joskus toivon että voisin olla kuin nuo myyttiset apinat, lainkaan huomaamatta ympärilläni tapahtuvaa pahaa. Kuolema, joka vierailee luonani monissa muodoissa, tuntuu nyt kuin ystävältä. Haluaisin puhua sille, purkaa huoleni. Minulla ei ole ketään muuta jolle puhua, ei ketään muuta jolle uskoutua.
Olen menettänyt rakkaan Bengalini. Yksikään äitinsä rinnoilta reväisty lapsi ei ole voinut kärsiä yhtä paljon kuin minä tuossa tuskallisessa erossa. Jälleen kerran olen menettänyt äidin jonka kohdusta synnyin. Tuska ei ole vähäisempi kuin päivänä jolloin menetin biologisen äitini. Äitini oli aina halunnut minun palaavan kotiin. Se oli jotain mitä en voinut tehdä. Asetuttuani Kalkuttaan saatoin sanoa äidilleni, joka silloin oli muisto minussa, että olin tosiaan palannut kotiin. Mitä väliä sillä oli millä puolella keinotekoista rajaa olin? Nyt minulla ei ole rohkeutta kertoa äidilleni, että minut ovat kursailematta karkottaneet ne jotka kerran antoivat minulle suojaa, että elän nyt kiertolaisena. Herkkä äitini järkyttyisi jos kertoisin hänelle kaiken tämän. Sen sijaan olen alkanut vakuuttaa itselleni, että minun on täytynyt tehdä jokin rikkomus, paha hairahdus. Miksi muutoin olisin tällaisessa tilanteessa? Onko totuuden lausuminen kamala synti tänä valheellisuuden ja petoksen aikana? Siksikö että olen nainen?
Tiedän etteivät massat ole tuominneet minua. Jos heidän mielipidettään olisi kysytty, olen varma että enemmistö olisi halunnut minun pysyvän Bengalissa. Mutta milloin on demokratia heijastanut massojen ääntä? Demokratiaa pyörittävät ne jotka pitelevät vallan ohjaksia, ja he toimivat juuri niin kuin heitä miellyttää. Merkityksettömänä yksilönä minun täytyy elää omilla ehdoillani ja kirjoittaa siitä mihin uskon ja mitä pidän rakkaana. En halua vahingoittaa, parjata tai pettää. En valehtele. En yritä olla hyökkäävä. Olen vain yksinkertainen kirjailija, joka ei tunne eikä ymmärrä politiikan dynamiikkaa. Tapa, jolla minusta tehtiin poliittinen pelinappula, ja kohteluni halpamaisten poliitikkojen käsissä on kuitenkin sanoinkuvaamatonta. Minkä vuoksi, saatat kysyä. Muutaman viheliäisen äänen. Fundamentalismin voima, jota olen vastustanut monta vuotta, on vain vahvistunut tappiostani.
Tämä on rakastamani Intia, jossa olen asunut ja kirjoittanut sekulaarista humanismista, ihmisoikeuksista ja naisten vapautumisesta. Tämä on myös maa, jossa olen saanut kärsiä ja maksaa syvimmistä vakaumuksistani, jossa mikään puolue ei ole puhunut puolestani, jossa mikään järjestö, ihmis- tai naistenoikeusryhmä ei ole seissyt rinnallani tai tuominnut ilkeitä hyökkäyksiä minua kohtaan. Tämä on Intia jota en ole ennen tuntenut. Niin, on totta että yksittäiset ihmiset hajanaisella, järjestäytymättömällä tavalla ajavat asiaani, ja journalistit, kirjailijat ja intellektuellit ovat puhuneet puolestani, vaikkeivat olisi koskaan lukeneet sanaakaan tekstiäni. Silti olen kiitollinen heidän kannanotoistaan ja tuestaan.
Missä ikinä ihmiset kokoontuvat ryhmiin, he näyttävät menettävän kykynsä puhua suunsa puhtaaksi. Suoraan sanoen tämä uuden Intian puoli kauhistuttaa minua. Toisaalta, onko tämä uusi Intia vai ovatko nämä kansakunnan todelliset kasvot? En tiedä. Varhaisesta lapsuudestani saakka olen pitänyt Intiaa suurenmoisena maana ja pelottomana kansana. Unelmieni maa: valistunut, vahva, edistyksellinen ja suvaitsevainen. Haluan olla ylpeä tuosta Intiasta. Kuolen onnellisena sinä päivänä jolloin tiedän Intian vaihtaneen pimeyden valoon, kiihkoilun suvaitsevuuteen. Odotan sitä päivää. En tiedä selviänkö hengissä, mutta Intian ja kaiken mitä se edustaa on selviydyttävä.
Käännös: Timo O. Karjalainen