Taslima Nasreen: "Minun on paettava kuolemankammiosta"

Taslima Nasreen on lähtemässä Intiasta pelastaakseen henkensä. Fundamentalistien aiheuttaman uhan sijaan hän pakenee kestämättömiä olosuhteita. Intian hallitus on pitänyt häntä nyt jo neljättä kuukautta eristettynä vankeudessa salassa pidetyssä paikassa. Hänen ei anneta tavata ketään, mukaanlukien läheiset ystävät. Mikä on vielä pahempaa, häneltä on myös evätty kiireellisesti tarvittava lääketieteellinen hoito. Tämän johdosta hänen terveytensä on hälyttävässä tilassa.

Olen ollut jatkuvassa puhelinyhteydessä Taslima Nasreenin kanssa hänen salaisessa vankilassaan. Alla oleva shokeeraava seloste, jonka hän on kirjoittanut joitakin päiviä aiemmin ja lähettänyt minulle, on pidetty salassa hänen toiveidensa mukaisesti hänen lähtönsä aattoon saakka. Tänä aamuna hän kertoi, että voin julkaista sen.

Sanal Edamaruku

MINUN ON PAETTAVA KUOLEMANKAMMIOSTA

Minulla oli tapana kutsua tätä kidutuskammioksi. Vähitellen ymmärsin, että tämä onkin kuolemankammio. Minun ei annettu edes olla sairaalassa niin kauan kuin lääkäreiden mielestä olisi ollut tarpeen jotta verenpaineeni olisi tasaantunut. Toisaalta, ohjeet ovat ohjeita, eikä hallitus tahtonut joutua kokemaan minkäänlaista epämukavuutta minun taholtani. Hallitus ei tahtonut median tietävän minun joutuneen sairaalaan. Minulla ei ollut matkapuheluntani mukana, ja lääkärit hallituksen sairaaloissa -AIIMS- on ohjeistettu lähettämään minut pois tietyn ajan kuluttua. Kiinnostava seikka on, että päätöstä tästä ajasta ei jätetty lääkäreille. Viimeisen kerran kun minut päästettiin tähän sairaalaan muutama viikko sitten, minut lähettiin yhtäkkiä pois hallituksen painostuksen seurauksena. Olen varma, että tällä oli yhteys Times of India -lehdessä ilmestyneeseen artikkeliin, jossa minun kerrottiin joutuneen sairaalaan.

Tässä salaisessa paikassa minun ei anneta mennä lääkärille kysymään ohjeita, eikä lääkärin anneta tulla minun luokseni. Kärsin voimakkaasti vaihtelevasta verenpaineesta, ja omituista on, että minun ei anneta edes puhua puhelimitse kenenkään sairaalan lääkäreistä kanssa. Edes toistuvien pyyntöjen jälkeen minulle ei ole annettu ainoatakaan puhelinnumeroa. Sairaalassa ollessani kysyin lääkäreiltä voisinko tarpeen tullen soittaa heille, mutta he sanoivat ettei heidän ole sallittua antaa puhelinnumeroitaan. Minun oli välitettävä pyyntöni viranomaisten kautta saadakseni lääkäreiltä vastauksen edes yksinkertaisimpiin kysymyksiini. Olen kärsinyt suunnattomasti sekä fyysisesti että henkisesti. Verenpaineeni on nyt mahdoton kontrolloida. Lääkäreiden mukaan tämä on seurausta stressistä, jota minun pitäisi kaikin mahdollisin keinoin välttää. Kuinka voisin olla stressaantumatta kun minua jatkuvasti painostetaan? Minut on tuotu tähän paikkaan ja eristetty kuin jokin eläin; ihmisoikeuksiani loukataan jatkuvasti. Minun ei sallita poistua tavatakseni ketään. Miten voisin olla stressaantumatta? Sain jatkoa asumisoikeuteeni, mutta status quo pysyi yllä.

Lisäksi, stressin aiheuttaman korkean verenpaineen vuoksi, sairastuin sydäntautiin (hypertrophy) ja retinopatiaan (hypertensive retinopathia), jotka molemmat todettiin sairaalassa. Korkean verenpaineen aiheuttama retinopatia johtaa lopulta sokeutumiseeni. Kontrolloimaton korkea verenpaine puolestaan tuhoaa sydämen, munuaiset ja silmät.

Ennen vangitsemistani verenpaineeni pysyi hallittuna ja kaikki sisäelimeni olivat täydellisessä kunnossa. Sairaalasta palattuani halusin lähteä tästä maasta niin pian kuin mahdollista, sillä tiesin etten olisi täällä kokonaan vapaa stressistä. Sanoin, että minun pitää kiireellisesti päästä Kalkuttaan hakemaan joitakin tärkeitä asiakirjoja ja muita sekalaisia esineitä mukaanlukien pankkikortit, sekä allekirjoittamaan veropaperini. Myös tämä, perustavaa laatua oleva lupa käydä Kalkutan kodissani kokoamassa elämäni, kiellettiin vedoten turvallisuussyihin.

VIIMEIN HE TEKIVÄT SEN

Vaikka he jatkuvasti painostivat minua jättämään maan, kieltäydyin liikahtamasta. Olin päättänyt etten lähde tästä maasta. Kun he huomasivat, että oli turhaa yrittää tuhota mieleni, he yrittivät tuhota ruumiini. Tässä he onnistuivat pilaamalla terveyteni, jonka vuoksi ainoa minulle jäänyt vaihtoehto on lähteä maasta.

MINUN EI ANNETTU TAVATA LÄÄKÄRIÄ VEDOTEN 'TURVALLISUUSSYIHIN'

On tärkeää, että tämä kaikki tulee yleiseen tietoon. Pyysin jatkuvasti saada olla yhteydessä lääketieteen asiantuntijaan, sillä kuntoni huononi jatkuvasti kasvavan stressin myötä, jota jouduin kokemaan tässä ei-niin-kultaisessa häkissä. Minun ei annettu tavata lääkäriä yli kahteen kuukauteen. Päättäjät pyysivät viranomaisia olemaan tapaamatta minua erityisesti silloin kun tarvitsin lääkäriä eniten. Kaksi kuukautta alkuperäisen pyyntöni jälkeen minut lopulta vietiin uuteen salaiseen paikkaan puoskarin luokse, joka ei tietenkään tehnyt mitään. Vaadin että saisin nähdä kardiologin tai edes spesialistin. Minulle kerrottiin, että tämä edellyttäisi lääkärin luona käyntiä. Kun sanoin olevani halukas lähtemään, minullekerrottiin, ettei minua päästetä lääkärin luokse 'turvallisuusriskin' vuoksi. Tunsin oloni todella sairaaksi ja kerroin viranomaisille saavani todennäköisesti pian sydänkohtauksen. Muutaman päivän jälkeen, samassa salaisessa paikassa, minun annettiin tavata yksi AIIMS:n lääkäreistä, joka määräsi minulle lääkkeitä, joiden ottamisen jälkeen pyörryin. Samana yönä minut vietiin sairaalaan, jossa verenpaineeni laski huolestuttavasti, ja minulle oli annettava lääkkeitä henkeni pelastamiseksi. Lääkärit kertoivat, että minun pitäisi olla sairaalassa kahdesta kolmeen viikkoa, mutta viranomaiset kiidättivät minut pois teho-osastolta vain kolmen päivän jälkeen ja veivät minut suoraan ulkoministerin luokse. Ministeri pyysi minua lähtemään maasta, aiheuttaen minulle shokin, jonka johdosta verenpaineeni nousi arvoihin 220/120. Minut kiidätettiin sairaalaan, mutta virkamiehet ohjeistivat lääkäreitä olemaan ottamatta minua vastaan vedoten 'turvallisuussyihin'. Minun ei-niin-kultaisessa häkissäni minulla ei ollut minkäänlaista apua.

TOSIASIAT

Olen nyt elänyt lähes kahdeksan kuukautta valekotiarestissa, vankilassa ilman mitään palveluita. Hallitus on toistuvasti pyytänyt minua lähtemään maasta. Luonnollisesti, tämä on järkyttänyt minua kovasti koska lähdin Euroopasta asettuakseni Intiaan; tehdäkseni Intiasta itselleni pysyvän kodin. Asetuin Kalkuttaan, jossa elin rauhallisesti bengalilaisessa miljöössä. Autoin aktiivisesti sorrettuja naisia ja kirjoitin feminististä ja humanistista kirjallisuutta. Vain koska jotkut muslimifundamentalistit vastustivat minun oloani tässä maassa, minut vangittiin Kalkutassa ja kuljetettiin Delhiin. Jotta poliitikot voisivat turvata äänensä muslimien keskuudessa, minut piti laittaa lukkojen taaksi, jonka seurauksena terveyteni on peruuttamattomasti tuhottu.

TÄRKEÄÄ

• Minun ei annettu tavata lääkäriä edes silloin kun verenpaineeni vaihteli kontrolloimattomasti hallituksen minuun kohdistaman painostuksen vuoksi.
• Minun ei annettu tavata spesialistia vedoten 'turvallisuussyihin'.
• Lopulta minut tapasi hallituksen valitsema lääkäri, jonka antaman lääkkeen jälkeen alkoi lääkemyrkytys, pyörryin, ja minut otettiin hallituksen sairaalaan. Henkeni pelastettiin lääkkeillä.
• Minun ei annettu pysyä sairaalassa, edelleen vedoten 'turvallisuussyihin'.
• Kun oli selvää, että minun on vältettävä stressiä ja stressaavia tilanteita, minut vietiin sydäntautiosastolta tapaamaan ulkoministeriä, joka painosti minua lähtemään maasta.
• Kun verenpaineeni tapaamisen johdosta nousi arvoihin 220/120, anelin päästä sairaalaan, mutta pääsy evättiin minulta.
• Minun ei anneta käydä Kalkutassa pakkaamassa tarpeellisia tavaroita ja turvaamassa kotini ennen lähtöäni maasta.
• Minulle ei suotu tapaamisaikoja vangitsemispaikassani, eikä minun annettu tavata ystäviäni eikä tuttaviani.

Taslima Nasreen

[Bulletin #172]

Käännös: Jani Kotakoski